Romanikieli kuuluu indoeurooppalaisen kielikunnan indoiranilaisen haaran indoarjalaiseen alaryhmään. Se kuuluu siten Intian kieliin, mutta samalla se on eurooppalainen kieli, joka on muotoutunut Balkanin kielten ja muiden Euroopan kielten vaikutuksesta. Romanikieltä puhutaan nykyään eniten Euroopassa, mutta sillä on paljon käyttäjiä myös Yhdysvalloissa, Etelä-Amerikan maissa ja Lähi-idässä. Romanikielen puhujamäärän uskotaan olevan noin. 8–12 miljoonaa, mutta kaikkein konservatiivisimmat arviot sen puhujien määrästä jäävät 3,5–5 miljoonaan. (Matras 2002.)
Romanit ovat EU:n suurimpia vähemmistöjä. Euroopan neuvoston arvioiden mukaan Suomen romaneja on Suomessa noin 10.000-12.000. Ruotsissa asuu noin 3.000-5.000 Suomen romania. Ensimmäiset tiedot romaneista Suomessa ovat vuodelta 1515 (Fraser 1992a). Perinteisten Suomen romanien lisäksi Suomessa on muutamia satoja lähinnä Romanian ja Bulgarian romaneja sekä tuntematon määrä Länsi-Balkanin romaneja, joita on saapunut 2000-luvulla.
Suurin osa Suomen romaneista on aikuisikään tultuaan monikielisiä. Heidän hallitseva kielensä on ollut 1800-luvun lopulta lähtien suomi (Thesleff 1899), harvemmin ruotsi. Romanien puhumassa suomen etnolektissä on usein suomen itämurteiden vaikutteita. Lisäksi romanien suomen etnolekti eroaa valtaväestön puhekielen varieteeteista prosodialtaan, sananmuodostukseltaan, fraseologialtaan ja sanastoltaan. Useimmat romanit hallitsevat useita suomen rekistereitä, myös yleiskieltä. Vaikka Suomen romanien oletetaan enimmäkseen saapuneen Suomeen Ruotsin kautta, valtaosa romaneista oli kadottanut aktiivisen ruotsin taidon jo 1800-luvun lopussa (Thesleff 1899), mutta ruotsin osaaminen lisääntyi uudestaan romanien keskuudessa 1960-luvulta lähtien muuttoliikkeen vuoksi. Ruotsissa asuvien Suomen romanien ruotsin taito vaihtelee. Suomen romanien keskinäisen vuorovaikutuksen kieli on myös Ruotsissa pääosin suomi.
Suurin osa Suomen romaneista hallitsee ja käyttää vaihtelevasti romanikieltä ja muita kieliä (Hedman 2009). Romanikieltä käytetään ensi sijassa suomen rinnalla romaniyhteisön sisäisessä puhutussa vuorovaikutuksessa, mutta Hedmanin (2009) havaintojen perusteella romanikieli ei ole yhdenkään romaniperheen ainoa kotikieli. Suomen romanikielen julkinen käyttö on 1970-luvulta lähtien vähitellen lisääntynyt, mutta on yhä niukkaa painetuissa ja audiovisuaalisissa medioissa (Granqvist 2006, 2009). Toisaalta romanit käyttävät lisääntyvästi rinnakkain romanikieltä ja suomea verkkokeskusteluissa ja sosiaalisissa medioissa. Vuorovaikutuksessaan muiden romaniryhmien kanssa Suomen romanit käyttävät joko romanikieltä tai englantia. Kansainvälisen vuorovaikutuksen lisäännyttyä Suomen romaneilla on alkanut yleistyä useamman Euroopan romanikielen murteen taito.
Suomen romanikieltä hallitsee hyvin enää noin kolmannes romaneista (Hedman 2009, 2017). Enää vain harva pikkulapsi oppii romanikieltä äidinkielenomaisesti, vaan romanikieltä omaksutaan usein vasta aikuistumisen ja romaniyhteisöön kasvamisen myötä. Toisaalta monet romanit käyttävät romanikieleen perustavia kielenaineksia dynaamisesti suomen rekistereihin nivoutuneina tai transkieleillen (esim. Salo 2021). Uudet teknologiat ovat avanneet Suomen romanikielellekin uusia käyttöaloja ja -tapoja verkkokeskusteluissa ja sosiaalisessa mediassa (Salo 2021).
Romanikielellä on ollut lisääntyvästi julkista käyttöä varsinkin 1970-luvulta lähtien opetuksen, kirkon ja eri tiedotusvälineiden kielenä. Sitä on opetettu osassa peruskouluja 1980-luvun lopusta lähtien ja Helsingin yliopistossa virallisesti vuodesta 2012. Hengelliset tekstit ovat muodostaneet oppi- ja sanakirjojen rinnalla romanikielisen kirjallisuuden valtavirran. Ensimmäinen romanikielen jumalanpalvelus järjestettiin Turun Maarian kirkossa vuonna 1995. Romanikieliset lehtikirjoitukset ovat niin ikään olleet tärkeänä osana romanikielen julkista käyttöä aina 1900-luvun alusta lähtien. Yleisradio on lähettänyt romanikielisiä uutisia vuodesta 1995. Nykyään romanikielellä laaditaan myös verkkosivuja, ja romanikieltä käytetään myös sosiaalisissa medioissa.
Kirjallisuus
Bakker, Peter. 1999. The Northern branch of Romani: mixed and non-mixed varieties. – Halwachs, D. & F. Menz (toim.) Die Sprache der Roma: Perspektiven der Romain-Rofschung in Österreich im interdisziplinären und internationalen Kontext. Klagenfurt: Drava. 172–209.
Granqvist, Kimmo. 2007. Suomen romanin äänne- ja muotorakenne. Suomen Itämaisen Seuran Suomenkielisiä julkaisuja 36. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 145. Helsinki: Yliopistopaino.
Granqvist, Kimmo. 2011. Lyhyt Suomen romanikielen kielioppi. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja, 24.) http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk24/.
Hedman, Henry. 2009. Suomen romanikieli: sen asema yhteisössään, käyttö ja romanien kieliasenteet. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja, 8.) http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk8.
Koivisto, Viljo. 1994/2005. Romano-finitiko-angliko laavesko liin. Romani-suomi-englanti sanakirja. Romany-Finnish-English Dictionary. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja, 74.) Helsinki: Painatuskeskus.
Koivisto, Viljo. 2001. Suomi–romani -sanakirja. Finitiko-romano laavesko liin. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia, 811 ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja, 117.) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.
Matras, Yaron. 2002. Romani: A linguistic introduction. Cambridge: Cambridge University Press.